Seurajohtajavalmennusta tarjolla lentopalloseuroille

15.4.2010


Lähde kehittämään seurasi toiminta seuraavalle asteelle! Hakuaikaa on 30.4.2010 saakka.

Valmennuksen tavoitteet

 

Seurajohtajavalmennuksessa oppivat ja kehittävät toimintaansa niin mukaan lähtevät seurat kuin seurajohtajat ja muut ydintoimijat. Hyvässä lentopalloseurassa asiat ovat kunnossa, toimintaan on helppo tulla mukaan ja toiminnalla on selkeä suunta. Seuran keskeiset toimijat tietävät tehtävänsä ja toimintaresurssit on oikein suhteutettu.

 

Ohjelma koostuu kolmesta viikonlopun mittaisesta lähijaksosta sekä aluekehittäjän seuravierailusta. Lähijaksojen sisällöt ja toimintatavat ovat kaikille yhteisiä. Ohjelmassa on varattu aikaa myös seurakohtaisten asioiden työstämiseen. Tärkeää on myös omien kokemusten jakaminen ja toisilta oppiminen. Edellytämme seuroilta 2-3 seuran keskeisen henkilön ja/tai tulevaisuuden seurajohtajan läsnäoloa sekä halua työstää asioita oman seuran arjessa lähijaksojen välillä.

 

Vuonna 2010 valmennukseen valitaan 10 seuraa.

 

Lähijaksojen aikataulu ja sisällöt

 

1. jakso

22.- 23.5.2010 Kuortaneen Urheiluopisto

Sisältö:

- Toiminnan tarkoituksen metsästys, Nykytilan kuvaus, Toimintaympäristössä tapahtuu,  Tulevaisuuden Pelikentät ja johtopäätökset

- Seuran oma suunnitelma kehittämiselle

- Välitehtävä: sidosryhmäanalyysi

 

2. jakso

3.-4.7.2010 Varalan Urheiluopisto  

Maailmanliigan FIN-USA yhteydessä

Sisältö:

- Ihmiset ovat seuran tärkein voimavara – rekrytointi ja sitouttaminen, oikeat henkilöt oikeissa tehtävissä, vapaaehtoisten johtamisen käytännöt

- Tuotteistamisella ryhtiä talouteen ja toimintaan – mitä voimme tuotteistaa ja miten?

- Välitehtävä: tuotteistamisprojekti meidän seurassa

- Aluekehittäjän seurakäynti

 

3. jakso

30.- 31.10.2010 (paikka avoin)

Sisältö:

- Seurahallinnon ajanmukaisuus, päätöksenteko

- Taloussuunnittelu, verotus

- Tulevaisuuden markkinat

 

Kustannukset ja vastuut

 

Valmennuksen hinta seuralle 500€ (sis. majoituksen, koulutuksen ja ruokailut).

Osallistuvien seurojen tulee sitoutua 2-3 henkilön 100 % läsnäoloon jaksoilla.

 

Toteutus

 

Valmennusohjelman sisällöstä ja käytännön ohjauksesta vastaa Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) ry:n seuratoiminnan asiantuntija Sirpa Korkatti yhdessä Lentopalloliiton kanssa.

 

Hakuohjeet

 

Laadi vapaamuotoinen hakemus, jossa kuvaat tiivistetysti seurasi rakennetta sekä organisaatiota. Hakemuksen painopisteen tulee olla seuratoiminnan tilan ja tulevaisuuden arvioimisessa. Perustele huolellisesti, miksi seurallasi on tarve päästä mukaan seurajohtajavalmennukseen.

 

Hakemus palautetaan osoitteeseen:

Suomen Lentopalloliitto ry

Seurajohtajavalmennus

Radiokatu 20

00093 SLU

tai sähköpostilla

ari.paloniemi (at) lentopalloliitto.fi

 

Lisätietoja valmennuksesta antavat:

Toimitusjohtaja Hanna Iiskola-Kesonen, 040 056 9792

Kenttäpäällikkö Ari Paloniemi, 040 058 0110